maanantai 24. toukokuuta 2010

Avoin kirje Vesikoirat ry:n puheenjohtaja Kirsi Alastalolle

Olin lauantaina 22.5.2010 Vesikoirat ry:n ylimääräisessä vuosikokouksessa. Olin tutustunut kokouksen materiaaliin Vesiposti-lehden kautta, kuten kokouskutsussa toivottiin. Olen toiminut Vesikoirat ry:ssä pentukurssien kouluttajana ja osallistunut aktiivisesti vesikoiramaailman pienemmän mittakaavan tapahtumiin sekä ollut auttamassa mm. viime kevään luonnetestissä vapaaehtoisena. Lisäksi olen ollut koulutustoimikunnan jäsen ja ollut suunnittelemassa pääkaupunkiseudun koulutustoimintaa. Mielestäni minulla siis on melko hyvä pohja tehdä päätös siitä, miten ylimääräisessä vuosikokouksessa äänestän rotujärjestöksi hakeutumisen suhteen.

Oma kokemukseni on, että pääkaupunkiseudulla harrastustoiminta pyörii tällä hetkellä erittäin pienen aktiiviporukan voimin. Oma henkilökohtainen mielipiteeni on myös, ettei näin pienen aktiivisen ryhmän voimin voida pyörittää rotujärjestötason harrastustoimintaa. Näin ollen päätin äänestää vastaan rotujärjestöksi hakeutumisen suhteen. En osaa sanoa, onko juuri harrastustoiminnan järjestämisen ylläpitäminen oleellista rotujärjestön kannalta, mutta koska mielipidettäni äänestyksessä kysyttiin, tein päätöksen äänestämisestä parhaan taitoni ja tietojeni perusteella.

Nyt olen saanut tietää, että sinä olet puheenjohtajan ominaisuudessa lähettänyt tekstiviestejä useille ihmisille mahdollisesti ympäri Suomen liittyen kokouksen äänestämiskäyttäytymiseen. Tuossa tekstiviestissä kuvailet äänestämiskäyttäytymistä seuraavin sanoin:

Eilinen kokous vahvisti aiemman päätöksen yhtä suurella äänten enemmistöllä: hakeudumme rotujärjestöksi. Foorumikirjoittelijoista paikalla oli yksi ja viisi hänen kaveriaan. Hillitön möly tyhjästä. Nyt jatkamme alkuperäisen suunnitelman mukaisestit. Kirsi

(Tekstin välimerkit ovat mahdollisesti erilaiset kuin kirjoittamassasi viestissä, koska kopioin tekstin sanelun perusteella.)

Tulkitsen viestisi niin, että tarkoitat viidellä kaverilla niitä viittä, jotka ovat äänestäneet samalla tavalla "foorumikirjoittelijan" kanssa.

Minua ei ole todennäköisesti koskaan aiemmin loukattu näin vahvasti ja näin julkisesti. Tuntuu aivan käsittämättömältä, että olet puheenjohtajan ominaisuudessa kuvaillut minua kyseisellä tavalla keskustelematta kanssani ja kyseenalaistanut sitä kautta kykyni tehdä itsenäisiä päätöksiä äänestyksessä. Käsittääkseni et tunne minua lainkaan, vaan olemme toisillemme täysin vieraat ihmiset. Ymmärtääkseni et myöskään tiedä, kenet minä tunnen ja ketkä ovat kavereitani. Ja täytyy sanoa, että arvauksesi on mennyt viestissäsi harvinaisen pieleen. En nimittäin tunne edes ulkonäöltä henkilöä, jota kutsut melko kyseenalaisesti viestissäsi "foorumikirjoittelijaksi". Oletan sinun tarkoittavan jarip-nimimerkillä kirjoittavaa henkilöä. Hän kuuluu niihin vesikoiraihmisiin, joita en ole ennen lauantaista kokousta koskaan nähnyt ja jonka kanssa en ole eläessäni keskustellut mistään.

Lähetin viestisi luettuani välittömästi eroilmoituksen Vesikoirat ry:n jäsensihteerille ja koko hallitukselle. Olen todella surullinen siitä, että toimintasi johdosta kaikki kiinnostukseni toimia Vesikoirat ry:ssä on yhdellä tekstiviestillä pyyhitty täydellisesti pois.

Opettajan tehtävissäni ohjaan lapsia aina pohtimaan omaa toimintaansa ja yritän saada heidät ymmärtämään omien tekojensa seuraukset. Lisäksi ohjaan heitä pohtimaan toisten ihmisten näkökulmia asioissa ja tarvittaessa pyytämään anteeksi, jos on tullut mokattua.

Niinpä nyt toivon samaa myös sinulta, Vesikoirat ry:n puheenjohtaja Kirsi Alastalo.

Minulla on yksi toive ja yksi vaatimus:

Toivon, että pohdit tekoasi, katsot ehkä peiliin ja myönnät mokanneesi. Ehkä haluat jopa pyytää minulta anteeksi.

Lisäksi vaadin, että lähetät niille henkilöille, jotka ovat edellä mainitun viestin saaneet, korjauksen. Vaadin, että ilmoitat olleesi väärässä minun ja jarip-nimimerkillä kirjoittavan henkilön välisistä siteistä.

Mielestäni en ole ansainnut näin loukkaavaa kohtelua, sillä olen antanut Vesikoirat ry:lle paljon omaa aikaani ja osaamistani. Tuntuu täysin käsittämättömältä, että suhteeni Vesikoirat ry:hyn päättyy näin ja vieläpä ihmisen toimesta, joka ei kanssani ole koskaan keskustellut.

Erittäin pettynein, surullisin ja loukatuin terveisin,

Emilia Kainulainen

8 kommenttia:

Partasen emäntä kirjoitti...

Kompsis vain, hengessä mukana.

(Ihan sivuhuomiona, ja koska en toivo että sinua Emppu moitittaisiin jälkeenpäin tulkinnallisista vapauksista: Tuossa siteeraamassasi tekstarissa puhutaan foorumikirjoittelijoista, ei foorumihuutelijoista. Kyllähän me tiedämme, että tuo jälkimmäinen termi on yleisesti käytössä, mutta pienemmistäkin tikuista on niin sanotusti tehty aseita kiperissä paikoissa...)

pimpula kirjoitti...

Aaa, korjaan viestin ja pahoittelen ajatusvirhettäni Kirsi Alastalolle.

Katja kirjoitti...

Hyvä Emppu!

Seurasin jalanjälkiäsi ja kipitin ulos Vesikoirat ry:stä tällä päivämäärällä..

Anu kirjoitti...

Mä myös seurasin samoja jälkiä...

Aku kirjoitti...

tässä yksi niistä viidestä "kaverista".

ja samoin kuin sinä, en ole koskaan ennen tavannut "foorumikirjoittelijaa" enkä keskustellut hänen kanssaan. Spanielilehden jutusta tosin kokouksen aikana tunnistin hänet.
Koska kantamme tuntui olevan samansuuntainen meidät kai tuomittiin kavereiksi.

tuomo h

Kirsi&Kaisla kirjoitti...

Ikävää, että Vesikoirat ry:n hommat menee kokoajan huonompaan suuntaan. Ja kurjaa, että loanheitto menee jo muillekin kuin hallituslaisille. Mutta kyllä aktiiviset ihmiset löytävät oman paikkansa toimia, jossa tekemistä arvostetaan. Minä ainakin löysin. Tsemppiä!

Unknown kirjoitti...

Avoin kirje vastaukseksi:

Olen yhteyttäottaneille kertonut, että yhdistystämme on kielletty tuomasta yhdistysasioita vesikoirat-foorumille(joka ei ole yhdistyksen foorumi). Olen tätä pyytöä kunnioittanut, vaikkakin tuo kielto näyttää koskevan vain hallitusta. Muuthan(useat eivät ole edes jäseniä) siellä näyttävät saavan käsitellä yhdistyksemme asioita ilman rajoituksia.
Itse en ole aikoihin kyseisellä foorumilla käynyt, mutta olen saanut viestejä siellä olevista kirjoituksista.
Niissä on ollut runsaasti asiavirheitä, asiattomuuksia, loanheittoa ja jopa valheita (itseänikin luokkaavia). Motivaatiota niihin on vaikea ymmärtää. Joillakin on vain halu kääntää ja vääntää asiat jotenkin kummalliseen ja yhdistyksen toimintaa kyseenalaistavaan muotoon.
Foorumikirjoituksista sain viestejä, joiden mukaan valtaisa määrä ihmisiä on vaatimassa uutta kokousta koskien rotujärjestöksi pyrkimistä.
Hallitus sai muutaman yhteydenoton samasta asiasta.
Näistä yhteydenottajista todellakin tunnistin kokouspaikalla yhden henkilön ja tuo "5 kaveriaan " - on kyllä retoorinen lausahdus vastustajien määrästä. Sillä en tarkoita ketään henkilökohtaisesti enkä määrittele kuka on kenenkin kaveri, enhän voi tietää, mitä kukin on äänestänyt. Sen ei ollut tarkoitus loukata ketään, ei siis sinuakaan. Näin kuitenkin näyttää käyneen ja olen siitä pahoillani.
Viestini todellinen tarkoitus oli kertoa (jossain vaiheessa asiasta kiinnostuneille) äänestyksen tulos ja todeta , että "valtaisa määrä" kokouksen uusimista vaativia ihmisiä oli edustettuna aika pienesti. Vietini tarkoitus oli myös todeta, että nyt yleiskokouksen(käyttää yhdistyksen ylintä päätösvaltaa) valtuuttamana jatketaan tiellä, jonka olemme katsoneet eduksi yhdistykselle ja sen edustamille roduille.

Rotujärjestöksi pyrkiminen on luonnollinen seuraus yhdistyksen kasvettua nykyiseen kokoonsa.
Rotujärjestönä meille aukeaisi uusia ovia ja vanhoista ovista sulkeutuisi vain Spanieliliiton erikoisnäyttely ja spanielimestaruuskisat. Jäsenyys Helsingin seudun kennelpiiristä muuttuisi yhteistyöksi sen kanssa.
Kaikki muu paikallinen toiminta on edelleen mahdollista, (esimerkiksi paikallisiin spanieli- palveluskoira-, yms. kerhoihin kuuluminen).
Nykyinen toimintamme jo täyttää rotujärjestön vaatimukset, joten ei meille yhtäkkiä tule kauheasti uusia hommia. Tuomarikoulutus ja oma erkkari ovat asioita, jotka yhdistyksen tulee saada kuntoon 3 vuoden aikana Kennelliiton tekemästä rotujärjestöksi hyväksymispäätöksestä.

Yhdistys on tukenut jäsentensä kouluttautumista ja se on pystynyt jopa maksamaan kouluttajilleen matkakuluja. Tällä tavoin voimme vähitellen kasvattaa kouluttajien ja sitä myötä palvelujen tarjontaa siten, ettei nykyisin pieni, mutta aktiivinen toimijajoukko aivan uuvu työnsä alle. Näitä "uranuurtajia", jotka ovat olleet luomassa yhdistystä nykyiseen muotoonsa on onneksi ollut. Kiitos panoksestasi siinä työssä!
Tämä kaikki on vapaaehtoistoimintaa ja jokainen päättää kohdallaan, missä haluaa olla mukana ja missä ei.
Syvä toivomukseni ja haaveeni edelleenkin on, että jonain päivänä kykenisimme näkemään asiat asioina. Silloin niistä voidaan olla välillä vaikka eri mieleltäkin, mutta ymmärrettäisiin, ettei siinä hyökätä ketään kohtaan henkilökohtaisesti vaan demokraattisesti viedään yhdistystä eteenpäin.
Tällaiseen yhteistyöhön toivon löytyvän
tekijöitä jatkossakin.

Kirsi Alastalo

Sanna kirjoitti...

Hyvä Kirsi,

Toivoisin, että viimeistään tässä vaiheessa asian etenemistä kävisit lukemassa koko yhdistystä käsittelevän viestiketjun vesikoira-foorumilta ajatuksen kanssa. Toivottavasti saat tähän aikaasi järjestymään, vaikka ketju on pitkä ja puheenvuoroja on satoja.

Luettuasi viestit tulet huomaamaan, että keskustelu ei pyri kritisoimaan yhdistyksen, sen hallituksen tai varsinkaan yksittäisten henkilöiden toimintaa. Keskustelu ei myöskään sisällä montaakaan kommenttia varsinaiseen asiaan eli rotujärjestöksi hakeutumiseen liittyen. Keskustelun ytimessä on tyytymättömyys käsittelytapaan, jolla asioita on viime kuukausina hoidettu.

Asiattomuutta, loanheittoa ja valhetta ei ole sellainen keskustelu, josta ilmenee tyytymättömyys asioiden käsittelytapaan. Foorumin keskustelulla ei myöskään pyritä yhdistyksen toiminnan vaikeuttamiseen tai kyseenalaistamiseen, vaan vaaditaan toimintatapojen avoimuutta, rehellisyyttä ja oikeellisuutta.

Näitä asioita ei tule mitata yhdistyslain pykäliin tai kokoustekniikkaohjeisiin viitaten vaan sydämensivistyksen kautta.

Yhdistyksen eteenpäinvieminen ja toiminnan kehittäminen on tärkeää meidän kaikkien mielestä. Myös meidän mahdollisten tulevien jäsenten kannalta. Rotujärjestöksi hakeutuminen on varmasti ajankohtaista ennemmin tai myöhemmin kuvaamiisi syihin viitaten. Tätä ei ole kiistetty foorumikeskusteluissa missään vaiheessa.

Ei taloon voi alkaa suunnitella sisustusta, jos seiniä vielä rakennetaan. Jos rotujärjestöksi hakeutumisen käsittelytapa ei ole oikea, ei missään vaiheessa päästä itse asiasta keskustelemiseen.

Näin tässä on käynyt.

Yhteistyöterveisin,
Sanna Lehtonen